Kesä lähenee ja kesän myötä myös luonto on puhkeamassa täyteen loistoonsa. Puutarhanhoito on rentouttavaa puuhaa, jonka parissa kuluu rattoisasti tunti jos toinenkin. Mikäs sen ihanampaa, kuin rentoutua illalla kukkapenkkejä möyhien, tai omistaa kokonainen viikonloppu puutarhatöille? Puutarhanhoito helpottaa stressiä ja rentouttaa. Raikkaassa ulkoilmassa reippailu ja huhkiminen on myös hyvää liikuntaa, mikä taas voi auttaa parantamaan unenlaatua. Millaisia pieniä ja helppoja muutoksia sitten voitkaan tehdä puutarhaasi?
Rakenna uusia kukkapenkkejä
Kukkapenkkien rakennus on hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Voit muuttaa esimerkiksi lasten vanhan hiekkalaatikon kukkapenkiksi. Myös vanhat, suuret ja puiset kuvakehykset soveltuvat kukkapenkkien kehyksiksi ja rakennusmateriaaleiksi. Voit myös rakentaa kukkapenkkejä tekemällä kivimuodostelmia esimerkiksi sammaleisista kivistä tai vaikkapa rannalta poimimistasi kivistä ja simpukoista. Uutta penkkiä tehdessäsi sinun tulisi kinnittää huomiota kukkapenkkien syvyyteen. Useimmat kasvit tarvitsevat ainakin 25-30 cm tilaa, jotkut vieläkin enemmän. Joudut siis kaivamaan penkkiä jonkinverran, jos päätät luoda penkin vaikkapa pihan keskelle.
Voit sitten istuttaa uusia kukkalajikkeita uuteen kukkapenkkiisi. Kevät on otollista aikaa uusien sipulien, juurien ja siementen istuttamiselle. Esimerkiksi dahliat, gladiolukset, kurjenmiekat ja peonit ovat kauniita pihan värittäjiä ja helppoja hoidettavia. Myös erilaiset luonnonkukat, kuten vaikkapa lemmikit, akileijat ja ruiskukat, tekevät pihasta hurmaavan ja mystisen kukkaparatiisin. Siemenet ovat myös sipuleita ja juuria edullisempia, eli voit ostaa niitä runsaastikkin.
Tee uusi polku
Uusien polkujen rakentaminen luo hauskan estetiikan pihaan ja uudistaa pihan ilmettä nopeasti ja helposti. Voit esimerkiksi luoda polun, joka kiemurtelee kukkapenkkien kupeessa ja jos sinulla on puita puutarhassasi, polku voi myös kiemurrella metsän siimekseen. Kukkapenkkien rakennus on hauskaa puuhaa ja siihen voi osallistua koko perhe. Voitte perheen kesken jakaa työn niin, että yksi kaivaa polkua, yksi kärrää maata pois, ja kolmas asettelee kiviä tai ripottelee soraa uudelle polulle. Myös ihanan pehmeät sammalpolut ovat varsin hyvä idea. Sammaleista polkua kelpaa kävellä paljainkin varpain. Sammalta voi yleensä ostaa puutarhatavaroihin erikoistuneista kaupoista. Myös jotkut terrariotarvikkeita myyvät eläinkaupat voivat myydä sammalta. Jos kaipaat lisätienestejä, casino-uutiset.fi voi auttaa sinua sopivan kasinon löytämisessä.
Pidä huolta nurmikostasi
Talvi jättää usein jälkensä varsin ikävästi pihan nurmikkoon. Keväisin nurmikko voi näyttää hieman kärsineeltä, reissussa rähjääntyneeltä, ja mutaiselta, mutta ei syytä huoleen: nurmikko tulee kasvamaan kevään mittaan entiseen loistoosa.Nypi rikkaruohot ja varmista, että nurmikko on hyväkuntoinen. Kauniina silmien eteen avautuva nurmikko on monen toivelistalla, ja hyväkuntoisen nurmikon luominen onnistuu varsin kätevästi oikeilla lannoitteilla ja vaikkapa uudella kerroksella nurmikon siemeniä. Ihanan pehmeää, tuoretta nurmikkoa pitkin on ihana kirmailla kesäisin. Samettisen nurmikkomaton päällä voi vaikka ottaa nokoset ja ihailla pään yläpuolella lipuvia pilviä, jos siltä tuntuu.
Rakenna suihkulähde tai lampi
Mikäs sen ihanampi näky, kuin kaunis, soliseva suihkulähde? Suihkulähteestä lähtee myös rentouttava solina, jota kuunnellessa työpäivien huolet haihtuvat ilmaan. Myös lampi on varsin potentiaalinen vaihtoehto, jos tykkäät esimerkiksi lumpeista, kaloista, ja linnuista. Lammen varrelle voi istuttaa jos jonkinlaisia kasveja ja lampi myös vetää villieläimiä puoleensa. Esimerkiksi linnut voivat piipahtaa pihasi lammella aterioimassa lammen hyönteisillä, tai napata suuhunsa mehevän kalan.
Kevät on varsin otollista aikaa puutarhanhoidolle ja suunnitelmien tekemiselle. Keväisin koko puutarha on kuin tabula rasa, ja voit loihtia puutarhastasi juuri sellaisen kuin haluat. Voit muuttaa kukkapenkkien paikkaa, istuttaa uusia kasveja, puita ja pensaita, tai vaikkapa kokeilla uusien kukkien ja juurien istuttamista. Vain taivas on rajana – kirjaimellisesti.