Kevät kolkuttelee ovella. Aurinko näyttäytyy harmauden keskellä ja tuo valon takaisin elämäämme pitkän ja pimeän talven jälkeen. Kohta alkavat taas pajunkissat kukkia ja talven maahan langettaman lumivaipan alta alkaa paljastua maan ruskeaa ja vihreää. Viherpeukalot odottavat kukkaruukut ja multasäkit valmiina aikaa, jolloin saavat taas upottaa sormensa multaan ja aloittaa jokavuotisen prosessin pihapuutarhansa kukoistamaan saamiseksi. Toiset vähemmän kokeneetkin puutarhuroinnista kiinnostuneet saattavat olla valmiita istuttamaan ensimmäiset omat taimensa ja pian on aika tarttua toimeen!
Maaliskuu on aluillaan ja kevätkausi lasketaan alkaneeksi. Optimaalinen istutusaika alkaa lähestyä, mutta varsinaiseen kasvukauteen on vielä aikaa. Kotipuutarhan suunnittelu kannattaa kuitenkin jo aloittaa, jos niin ei ole vielä ehtinyt tehdä, jotta kaikki olisi valmiina hyvin ajoitettuun kylvöön ja istutukseen. Kuten vanha sanonta kuuluu; ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Tämä pätee myös kotipuutarhan luomiseen, sillä ilman selkeää suunnitelmaa voi se pahimmillaan olla melkoista uhkapeliä ja epäonnistumisen riski on huomattavasti suurempi. Uhkapelaamisen sijaan on aika ottaa siirtyä strategisen pelin pariin aivan kuten Pokeri.io :ssa. Tässä artikkelissa annetaan muutamia vinkkejä puutarhan luomiseen ja ne sopivat mainiosti etenkin aloitteleville harrastelijapuutarhureille, mutta miksei myös konkareille!
Mieti, mitä haluat kasvattaa ja miltä haluat puutarhasi näyttävän kokonaisuutena
Perehdy hyvin valitsemiesi kasvien optimaalisiin kasvuolosuhteisiin ja varmista, että puutarhassasi on niille tarpeeksi tilaa sekä sopivan valoisa kohta. Valitse myös tarpeeksi suuret astiat kasveille, joita haluat kasvattaa ruukuissa. Jotkut kasvit tarvitsevat hyvin laajan alueen yksittäiselle varrelle ja juurille ja kovin pienessä puutarhassa ne saattavat olla ahtaita ja epäkäytännöllisiä, varsinkin jos haluat kasvattaa paljon muitakin kasveja. Kosmoskukka esimerkiksi tarvitsee suuremman kasvualueen kuin asteri. Tietyt kasvit on myös hyvä pitää erillään.
Mullan lajilla voi myös olla väliä. Pihan omaa multaa kääntämällä voi saada monille eri kasveille soveltuvan oivallisen kasvualustan, mutta tutustua voi myös eri multalajeihin, joita on saatavilla helposti esimerkiksi puutarhaan erikoistuneissa liikkeissä sekä eri tavaratalojen ja supermarkettien puutarhaosastoilla. On olemassa erikseen puutarhamultaa, kylvö- ja taimimultaa, yrttimultaa, mustaa multaa, kaktusmultaa, kukkamultaa ja vaikka mitä!
Ota huomioon kuinka haastavaa kasvin ylläpitäminen on, ja harkitse, miten paljon aikaa haluat käyttää puutarhasi hoitoon. Jos haluat kauniin puutarhan minimaalisella huoltamisella, valitse kasveja, jotka selviytyvät hyvin säännöllisellä kastelulla ja ajoittaisella rikkaruohojen nypinnällä. Jos taas mielit viettää paljon aikaa kukkien ja kasvien seassa kykkien, valitse lajeja, jotka ovat sinulle sopivalla haastavuusasteella.
Ajoita kylvö ja istutus
Taimet kannattaa usein istuttaa sitten, kun oman asuinalueen viimeiset kevätpakkaset ovat takana päin ja ulkona on tarpeeksi lämmintä kasvien selviytymiseen. Jos haluat kasvattaa taimet itse siemenistä, varmista, että olet kylvänyt siemenet tarpeeksi ajoissa suunniteltuun istutushetkeen suhteutettuna. Jotkut siemenet on hyvä kylvää parikin kuukautta ennen maahan istuttamista ja niitä kasvatetaan tietty viikkomäärä sisätiloissa, kunnes kelit sallivat ulosviennin. Tarkista jokaisen kasvin kylvö- ja istutusohjeet siemenpakkauksen kyljestä tai esimerkiksi verkosta hakemalla ja laske ja suunnittele, milloin aloitat minkäkin kasvin kasvattamisen.
Nauti prosessista
Kasvien kylvämisen ja istuttamisen prosessi voi joskus tuntua tai näyttää hitaalta, minkä vuoksi hyvin tehty suunnitelma voi osoittautua äärimmäisen tärkeäksi. On helppo tuudittautua ajatukseen, että kasvien kanssa ei ole kiirettä, ja ihan huomaamatta yksi ja useampi kasvatusprosessille tärkeä vaihe unohtuukin. Ole siis tarkkana, ja merkitse eri kasvien kylvö- ja istutuspäivät hyvin muistiin. Nauti kasvuprosessin tarkkailusta, ja katso, kuinka pieni siemen puskee esiin mullasta aurinko kohti, kasvaen joka päivä hieman lisää. Auringon paistaessa kauniina kevätpäivänä, kasvinalut siististi omissa pikkuruukuissaan, salli itsellesi pieni tauko ahkerasta puutarhuroinnista ja lataa vaikka puhelimeesi viihdyttävä kasinosovellus, jota voit pelailla kasvintarkkailun lomassa, tai etsi verkosta itsellesi täydellisesti soveltuva rekisteröintivapaa nettikasino Kasinotilmantilia.io -oppaan avulla. Oli lempitapasi rentoutua mikä tahansa, mikään ei tuota suurempaa nautintoa kuin levähtää kesällä oman rakkaan puutarhan ympäröimänä!