Sään lämmetessä ihmiset lähtevät vihdoin ulos kotisohviltaan, jolloin ongelmaksi syntyy se, mitä omalla kotipihallaan voisi tehdä. Yksi idea voisi olla salibandykentän luominen ja peliturnauksen järjestäminen perheen ja ystävien kesken. Tässä artikkelissa opit, miten kotipihalle luodaan hyvä ympäristö salibandyn pelaamiseen.
Tasainen pelimaasto
Ensinnäkin on tärkeää, että kentän pelimaasto on mahdollisimman tasainen, jotta pelipallon käsittely on mahdollisimman helppoa. Parasta on tietenkin se, jos omalla kotipihallasi on jo alue, joka on asfaltoitu tai hiekoitettu. Tällainen ympäristö on salibandyn pelaamiseen kaikkein ideaalein. Toisaalta, jos koko piha on pelkkää nurmikkoa, nurmen voi leikata mahdollisimman lyhyeksi ja sen päälle voi halutessaan laittaa mattoja, joiden päällä pelata.
Pelivälineet ja maalit
Salibandyn pelaamista varten jokainen pelaaja tarvitsee mailan ja peliä varten kannattaa olla ainakin yksi tai kaksi palloa. Jos salibandypalloja ei löydy kotoa, myös tennispallolla pelaaminen onnistuu varsin hyvin. Parasta on, jos kotoa löytyy myös pelaamiseen sopivat maalit ja esimerkiksi pienet jalkapallomaalit sopivat loistavasti tähänkin tarkoitukseen. Maalit voi merkitä myös muulla tavalla, kuten esimerkiksi kivien avulla.
salibandy.io-sivustolla pääset lukemaan lisää salibandyn perusteista, jotta tiedät esimerkiksi minkä kokoinen kentän kuuluisi olla.
Sääolosuhteet
Jos aikoo pelata salibandya pihalla, tulee myös muistaa tarkistaa säätiedotus. On mukavampaa pelata hyvällä säällä, eikä tarvitse huolehtia siitä, että joku liukastuisi märällä nurmikolla.
Erottakaa joukkueet
Pelin tiimellyksessä saattaa vahingossa unohtaa, kuka kuului omaan joukkueeseen, joten voitte ennen peliä päättä, minkä väriset paidat tai liivit kukin laittaa päälleen. Muistakaa myös tehdä joukkuejaot mahdollisimman tasapuolisesti pelaajien taitotason ja iän mukaan. Jos haluatte tehdä pelaamisesta hauskempaa, voitte keksiä joukkueille myös omat nimet ja kannustushuudot. Tämän jälkeen voitte kuuluttaa salibandyturnauksen alkaneeksi.